Launtaina kisattiin piiiitkästä aikaa virallisia kisoja. Vain kaksi startti, koska en ollut ollenkaan varma omasta fysiikasta ja sen kestävyydestä.

Meillä olikin megalomaaniset kolmosluokan kisat eli medi3 aloitti vasta klo 17.30. Seppo Savikon mielenkiintoiset ansoja täynnä olevat radat, ilman keppejä!, olivat mulle aika haasteelliset ja olin aika jännittynyt kisatauon takia. Eicca kävi myös tosi kovilla kierroksilla, lähtötilanne oli molemmilla radoilla haasteellinen. Mutta kyllä se pysyi siellä ja odotti lähtökäskyä. Onneksi olen osannut pitää tässä pääni.

Ekalla radalla jo ensimmäinen putkeenmeno oli kinkkistä, harmitti! A:lta tultiin kovaa enkä ihan onnistunut kääntämään sitä ekaan putkeen, vaan se sujahti ohitseni väärään päähään!grrr, otti pattiin. No jatkettiin ja se vaikein putkelle lähetys onnistuikin sitten yli odotusten. Mutta helposti se nyt näyttää luulevan, että teen persjättöjä (näitä on harjoiteltu!) eli tulee sitten myös väärälle puolelle, jos ei tiedä suuntaa =ohjaajan moka!

Loppu rata oli yhtä epäonnistuneita ohjauksia ja lopuksi sitten vielä sen seurauksena lentokeinu ja käveltiin maaliin.

Toisella radalla hyllytettiin esteellä nro 3! No samaan ansaan meni Frodokin! Mutta me jatkettiin rataa, taidettiin tehdä kolme hyllyä ennenkuin lähti kulkemaan! Kun sain onnistumaan upean päällejuoksun ja sen jälkeen vielä upeamman ahtaan putkeenviennin, olin taivaassa! Mun ihana Eicca! Siitä jatkettiin loppurata upeasti ja vielä onnistuin tekemään meille vaikean takaa leikkauksen ennen puomia YESS! Upea puomi ja Eicca siitä maaliin eteenlähettämällä ja se eteni hienosti. Nyt jäi hyvä fiilinki ohjaajallekin.

Kyllä huomaa, että taukoa on ollut ja treenaamaan on päästy aika vähän.

Mutta nyt taitaa jalka kestää, ainakaan se ei yhtään haitannut fyysisesti, henkisesti ehkä hiukan.

Sunnuntaina olin koetoimitsijana aamusta klo 7.30 iltaan klo 18.30.

Kisat onnistui hyvin, työporukka oli taitavaa ja oppivaista.

Illalla kotona odotti mun paras kaveri, jolla oli ollut ikävä! Miten ihania ääniä siltä löytyy, kun tervehdittiin!

Tänään jatketaan tokotreeniä, viikolla yksi kokous ja parit treenit sekä lauantaina Eiccan eka luolakoe.