Lauantaina oli ATT:n kolmosluokan kisat. Aamu alkoi klo 7.30 ja päättyi klo 20.30. Pitkä päivä siis ja olin illalla aikas loppu, kun kotiin pääsin.

Sunnuntaina aamulla Pomponrahkan rauhoittava lenkki ja nokka kohti Lohjaa.

Näyttelytila oli edellisvuoteen verrattuna ihan superia! Kiitos järjestäjille!

Eiccan eka esiintyminen valioluokassa  meni hyvin. Mitään sijoituksia en lähtenytkään hakemaan, vaan enemmänkin sitä, onko Eicca käytös parantunut viime vuodesta.

Viime vuonna, vain 1 kk Hugon poismenon jälkeen, näyttelytilanne oli todella rasittava ja raastava. Eicca menestyi silloin hienosti ollen avoimen luokan kakkonen. Kaikki muu toiminta näyttelyalueella oli yhtä tuskaa.

Nyt selvästi onneksi käytös oli rauhallisempaa, hiukan aranoloista se vielä on. Eicca odotteli häkissään hiljaa, tuli sieltä mielellään ulos ja odotteli myös suhtkoht rauhallisena sidottuna kaiteeseen. Sai katsella ohimeneviä koiruuksia.

Kehässä mentiin hienosti muiden joukossa, tiukassa kontrollissa ja hätistin muut liian lähelle tulevat kauemmaksi! Pöydälläolo arvosteltavana oli levotonta  eikä Eicca päässyt siinä oikeuksiinsa. Tuomari oli todella tiukka, joten EH:n saaminen oli loistava tulos.

Muistaaakseni vain kaksi valiota sai ERIn, joten kaksi EHn saanutta valittiin sijoille 3 ja 4. Kehää kierrettiin tätä valintaa varten ja Eicca seisoi paikallaanolossa omalla tavallaan hienosti. Sijoitusta emme saaneet, mutta olin ylpeä ja onnellinen Eiccan parantuneesta käytöksestä. On näitä juttuja treenattukin paljon.

Tässä Markon ottama kuva näyttelystä. Huom! Eiccan häntä on suora!

1287557767_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Kasvattajaluokkaan emme jääneet, kun ei ollut mitään infoa, kuka ryhmäämme hoitaa? Sorry,  Sanna! Ryhmällä oli kyllä numero, mutta mitään muuta tietoa ei koko aikana tullut, ei tiennyt Ursulakaan mitään!

Tänään olin Janitan radanluku luennolla ja siitä jäi taas paljon mietintämyssyyn.

Lopuksi kokeilukuvasarja hyppäävästä Eiccasta:

Kuvaajana edelleen Marko Tuliniemi.

1286828786_img-d41d8cd98f00b204e9800998e