Meni eilen yli odotusten!

Viimeksihän Eicca kävi ylikierroksilla ja keskittyi alkuun enemmän rähisemään paikalle ollelle ihmisille.

Nyt oli toinen meininki!

Autosta kova veto kohti keinoluolastoa, Larry moikattiin muhkealla haukulla matkan varrella. Ja sisällä myös Anne sai epäileviä katseita ja haukkua!

Ajattelin jo, että ei tää taaskaan rauhotu ja keksity olennaiseen. Onneksi Hanna oli paikalla ja osasi antaa neuvoja mulle: Rauhoitu itse ja näytä ahdinkoa rauhallisesti ja pari kertaa Eicca ensin laittoi sinne päänsä, tuli kuitenkin pois, mutta sitten yhtäkkiä meni sinne paremmin ja sain hiukan avitettua takapäästä ja tunsin kuinka se luikahti ahdingosta eteenpäin. Mikä ihana tunne, hei se meni! Ensimmäiselle pesälle innnokkasti haukkumaan ja kettu sieltä murahteli vastaan. Sitten otettiin Eicca pois, sen silmät leimusi ja oli vaikeaa pidella sitä. Uusi yritys ahdinkoon ja avot, sinne meni ja liukkaasti! Nyt eteni myös hyvin ja painostikin kettua, hiukan tykkäsi kun tuin sitä matkan varrella.

Sitten alkoi pakittaa eikä ollut oikein innokas jatkamaan, ihmeteltiin mistä moinen aristelu, mutta kun avattiin luukku, niin luolastossa oli aika paljon verta (Aidan?) ja Eicca ei oikein halunnut siitä kohtaa mennä eteenpäin. Eicca oli itsekin hiukan verinen, mutta se ei sittenkään ollut sen omaa verta. Kun luukku avattiin, niin Eicca panosti hienosti kettua ja sen pois ottaminen kiihkeässä tilanteessa oli oma taitolajinsa.

Ensi treeneissä tyhjän luolan tarkastus ja sitten Annen mielestä voidaan osallistua kokeeseen.

Koko kotimatkan Eicca oli vielä täpinöissään, iltapesulle piti se viedä, sen verran verinen ja pahanhajuinen oli.