Blogissa pieni hiljaiselo vapun kisojen jälkeen.

Arki-illat vietetty eri toimikuntien ja hallitusten kokouksissa. Mutta myös treenaten ja kisaten.

5.5. kisattiin Taikaa tassuissa-kisoissa, hyllyttäen, mutta mikä meno mikä lento! Tässä kisassa Eicca irtosi tosi hyvin mm. putkiin ja myös eteenmeno maaliin oli ihailtavaa katsottavaa.

7. 5 perjantaina oltiin ekan kerran Tanja Kottin luona hierottavana. Ensin Eicca haukkui Tanjan "pystyyn", mutta ammattilainen , kun on, niin Tanja ei hätkähtänyt, vaan jo puolen minuutin kuluttua olivat hyvissä väleissä. Eicca antoi oikein hyvin Tanjan hieroa, oikea puoli oli pahemmin juntturassa ja varsinkin toi lantionseutu, joka joutuu koville päivittäin, kun Eiccan on pissattava molemmat takajalat ylhäällä! Korkealta ja kovaa! Mutta paikat saatiin kuntoon ja varattiin myös uudet ajat kesälle. Koska nyt me aletaan KISATA!

11.5. tiistaina päästiin Raunon tehotreeneihin ja siellä onnistuttiin myös hienosti uudenlaisista ratakuvioista, pientä opettamista lelun kanssa, niin Eicca kyllä oivaltaa tosi äkkiä, mistä on kyse.

13.5. sitten se eka tosikoitos kolmosluokassa. Eka kerta myös, kun kisataan kolme starttia.

Ensimmäinen ja toinen agilityrata olivat hyvää menoa. Kohtaloksi koitui nyt musta putki, jonne ohjasin huonosti. Ensimmäisen kerran Eicca vielä meni sinne huonollakin ohjauksella, mutta toisella kerralla se sitten kostautui ja Eicca tuli ulos siitä mistä menikin ja pukkasi samantien puomille, koska se jo aavisti mun ohjauksesta, että puomi on seuraava este. Eicca lukee upean hienosti mun ohjausta! Molemmilla radoilla loistavat pujottelut, pystyn irrottautumaan sekä sivulle että eteen. Kontaktit pelitti myös hyvin.

Pari kinkkistä kohtaa agiradoilla oli ja niistä sai taas hyvän aiheen, että mitä pitää treenata.

Ekalta radalta tuli ansaittu hylly ja toiselta radalta saatiin jo tulos ja sijoitus oli 7.

Viimeiseen hyppyrataan päätin asettaa tavoitteen. Se oli: putket ohjataan niin, että putkivirheitä ei tule ja sitten vaikeahko ja vauhdikas kepeille vienti  takaaleikaten. Alku oli myös ihanan haasteellinen ja siinä me onnistuttiin loistavasti, siitä jatko kolmoshypylle ja samalla tajusin, että hei, vaikka vaan hypätään ympyrässä esteitä, niin pitää ohjata, koska muuten toi äijä hyppää viisi metriä ensin eteen ja kääntyy vasta sitten! Eli tiukempaa ohjausta kehiin ja muurin jälkeen tiukka valssi, jotta siihen mustaan putkeen saadaan se kunnon näyttö.  Jaakon mielestä näyttö ei ollut paras mahdollinen, koska ohjaaja jo ennakoi putken jälkeistä persjättöä, mutta nyt Eicca jo meni reippaasti putkeen. No persjättö onnistui, mutta sen jälkeen takaaleikkaus oli niin hilkulla, kun ajauduin liian lähelle hyppyestettä. Mutta Jaakon treeneissä ollaankin puhuttu, että pikkuhiljaa pitää Eiccan myös tehdä se takaaleikkaus, vaikka olis hiukan ahdastakin. Onneksi Eicca kuitenkin hyppäsi ja siitä jatkettiin takaaleikaten putkeen YESS, hyvin sujahti sinne, sitten tarkka ohjaus putkelta pituudelle, josta siis takaaleikaten rohkea kepeille vienti ja mikä täydellinen sisäänmeno ja loistava pujottelu, Olin jo halkemaisillani onnesta, mutta yritin hillitä, jotta saadaan vielä se viimeinen putki tehtyä. Se tehtiin ja tiukka haku putkelta ja kääntö kohti mallia ja se oli siinä. Taas ne mun riemun kiljunnat ja se latauksen purkautuminen. Ihanaa kun tavoitteet täyttyi!

Pääliskauppana sitten saatiin ensimmäinen 0-voitto, eka serti hyppyvalion arvoon ja sokerina pohjalla Pantsen päänahka! Aika lähellä heillä tripla nolla voitto........

Ihan uskomaton juttu. Mikä fiilis! Kiitos kaikille onnitteluista ja halauksista! Ja palkintopallilla Eicca käyttäytyi hienosti ( juustoleivän avulla!)

Video voittoradasta:

http://www.youtube.com/user/ATTVideoita#p/u/6/knTwSANQktc

Mukavia uutisia tuli vielä: Yazz on kantava eli parin kolmen viikon päästä jännätään, kuinka monta penneliä putkahtaa maailmaan.

Ja  vielä lisää ihania uutisia: Chili (Eiccan sisko) nousi jo nyt kakkosluokkaan! Onnittelut Sarille, ei ollut montaa starttia ykkösluokassa tällä parilla.

Ja sitten onnittelut Sarille ja Tuikulle 0-voitosta! Se kaivattu nollavoitto on saavutettu! Hienoa ja upeeta! Arvokisat odottaa!

Paljon videoita löytyy googlettamalla" ATT videoita", Tiina Seleniukselle SUURkiitokset ratojen kuvaamisesta ja valokuvaamisesta!

Ja treenikavereille tiedoksi: kakkukahvit kyllä tulossa, kun seuraavan kerran treeneissä tavataan! Ei vielä tosin ensi viikolla, kun tehotreenit tiistaina ja torstaina. Mutta hyvää kannattaa odottaa, eikö niin!

Perjantaina käytiin trimmattavana, olikin jo aika karvapehko.

Mutta nyt niin alusvillaa, niin alusvillaa! Kiitos Taina W hyvästä työstä!

1274030474_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Ja kiitos taas Seleniuksen Tiinalle hienosta valokuvasta!