Kolme kuukautta kulunut Hugon poismenosta ja täytyy sanoa, että koville ottaa.

Ja vaikka lunta ei ole, niin sukset on mennyt ristiin.

Mitä kolmen kuukauden aikana on tapahtunut? Eiccan kanssa opettelee uutta elämää ilman Hugoa. Paljon on tullut uusia kuvioita Eiccan käytökseen, suurin ongelma taitaa olla ns. mörkökausi ja siihen liittyvä arkuus. Rähinää ja räiskettä ja uhoa ja varoitushaukkuja laumalle. Mutta myös helliä hetkiä, sylissä oloa ja paljon yhdessä tekemisiä. Annulille kiitos mukavista lenkeistä Miinan ja Nellin kanssa, ne on tehnyt Eicca-pojalle tosi hyvää! Arjan russelit Miiru, Ada ja Ida ovat myös olleet lenkkikavereina.

Janitan BH-kurssi käytiin lähes onnistuneesti, vain kaupunkiosion koirakohtaaminen oli Eiccalle tosi vaikeaa = rähjäämistä=pelkoa=arkuutta. Tottelevaisuusosio meni hyvin ohjaajallekin jakeluun ja Eiccan kanssa käydään kuviota treenaamassa tossa lähikentällä, jossa hiekkatekonurmi! Eicca on tosi motivoitunut tekemään myös tokoa ja sitä täytyykin jatkaa keväällä.

Itse kävin myös koulutusohjaajakurssin ja olen jopa uskaltautunut vetämään muitten ryhmien koulutusta. Oma alkeisjatkoryhmäni on ollut tosi loistava porukka kouluttaa.

Eiccan agilitykisat on mennyt oikein hyvin, viime aikoina  keppien aloitus hukassa, mutta kontaktit pelaa edelleen. Hienosäätöä ja tarkempaa ohjausta loppuun asti: sitä Eicca vielä tarvitsee kokemattomuuden takia.Tulokse olen laittanut omalle sivulle.

Viime viikonloppu oli tosi rankka: lauantaina koetoimitsijana klo 7-21.30 ja sunnuntaina ensin koetoimitsijana ja sitten kisaajana. Kaksi kisaa kisattiin ja eka oikein todellinen hyllykin tehtiin.

Hiukan olin alamaissa kisasuoritusteni jälkeen, mutta eilinen Jaakon treeni ja Jaakon kannustavat sanat palautti uskon osaamiseeni ja uudet kisakuviot ovat jo mielessä.

Hanna ja Raine treenaa meidän kanssa samassa ATT:n ryhmässä: se on tosi kivaa! Ja Tuure treenaa seuraavassa ryhmässä. Se on siis aivan ihana parsonpoika! Niin energinen ja innoissaan uudesta hallista. Ja tykkää treenata vauhdilla!

Huomenna mennään uudelle trimmaajalle ja vaviskaa: Winter Dog Show näkee taas komean Eiccan. Nyt me treenataan ihan uusia palkkasanoja yms. Toivottavasti saan pojan pysymään rauhallisena koko kehän ajan.

Pekka sitten päätti lähteä viettämään eläkeläisenä talvea Espanjaan. Asuntoauto on parkkeerattu Fuengirolan leirintäauleelle muiden suomalaisten seuraan. Minä elelen nyt Eiccan kanssa kahdestaan. Eicca on päivät yksin kotona, tosin kun teen lyhennettyä työviikkoa, niin päivät ei oo pitkät ja perjantai vapaa. Kun minulla on vaikeaa, niin silloin lähden katselemaan kaikkea kaunista sisustukseen liittyvää. Nyt syksyllä ostoskoriin sitten jäi kanervan väriset verhot, pöytäliina, kynttilöitä, lamppuja yms ja nyt vihdoin sain ne laitettua paikoilleen. Olohuone on lämpimän värinen. Vessa sai vihdoinkin turkoosi-tumman ruskea-valkoinen -värityksen uusilla kaapeilla ja Thaimaasta tuoduilla pyyhetelineillä.

Joulu tulee ja mulla ei ole yhtään joulufiilinkiä. Olo on apea ja yksinäinen.

Onneksi on Eicca seurana, yritän olla pilaamatta sitä hellimällä liikaa!

Tänään ostin digikameran ja opettelen ottamaan kuvia, videoita ja laittamaan niitä nettiinkin.